Lukijat

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

CHRISTMAS DIY; flower/plant holder - kukka/viherkasvi teline 1:12

TEE SE ITSE; TELINE KUKALLE / VIHERKASVILLE 1:12




1,5 mm pahvia
ohutta lankaa (virkkauslanka)
sormipora / terävä massatyökalu
liimaa, sakset, maalia
kukkapurkki
vihreää massaa




Leikkaa harmaapahvista palat;
2,2 * 2,2 cm
1,5 * 1,5 cm

Tee isompaan palaan reijät kulmiin.
Liimaa sen jälkeen pienempi pala päälle ja maalaa haluamallasi värillä. 









Leikkaa neljä langanpätkää valkoisesta virkkauslangasta. 
Upota lanka läpi ja tee solmu päähän. Tee näin jokaiseen kulmaan. 












Laita tippa liimaa solmujen alle ja leikkaa ylimääräiset pätkät pois. 


Mittaa pituus ja tee solmu ylös. 



Käytä valmista ruukkua tai askartele kartongista / massasta. 

Lehdet tehdään massasta, kahdella eri vihreän sävyllä jotka sekoitetaan läpikuultavaan massaan. 




Paista lehdet 110 asteisessa uunissa noin 15 min. Anna jäähtyä.




Laita ruukkuun ilmassa kuivuvaa massaa tai ihan tavallista massaa. Päälle liimasin mustaa kuivattua jäkälää. 




Tee kolo keskelle ja aloita lehtien liimaaminen pienemmästä isompaan eli keskeltä reunoille. 
Lehdet voi vielä lakata vesiohenteisella lakalla tai fimo- lakalla.








VALMISTA TULI 💖💖


(C) Jaanan Nukkekoti / Jaana Hakola

Askartelun iloa 💖💖

Follow Instagram; jaanas_dollhouses_miniatures

tiistai 29. lokakuuta 2019

CHRISTMAS DIY; kynttilänjalat / vintage candle holders 1:12

TEE SE ITSE; KORKEAT KYNTTILÄNJALAT :1:12





Kynttilänjalat valmistuu valmiiksi sorvatuista jaloista/puolista joita saa monenkokoisia ja - muotoisia nukkekotikaupoista.
Nämä puolat on 5 cm korkeita, ja toisen katkaisin jiirisaksilla vähän lyhyemmäksi.
Tee 1,5 mm puupahvista neljä pyöreää palaa, tueksi jalan alle ja päälle alustaksi kynttilälle. Liimaa paikoilleen.

Kynttilät tehdään valkoisesta massasta ja sydänlangat mustasta massasta. Paista 110 asteisessa uunissa noin 15-20 min.
Maalaa jalat antiikin valkoinen ja vanha kulta- akryylimaaleilla. Liimaa kynttilät paikoilleen.

















(C) Jaanan Nukkekoti / Jaana Hakola

ASKARTELUN ILOA 🥰




CHRISTMAS DIY; rustiikkinen emali kahvipannu / rustic coffee pot 1:12

TEE SE ITSE; RUSTIIKKINEN EMALI KAHVIPANNU 1:12



Valkoista / läpikuultavaa massaa.

Kannun korkeus ennen korkkia 1,8 cm

Koko korkeus 2,5 cm

















(c) Jaanan Nukkekoti / Jaana Hakola

ASKARTELUN ILOA 

perjantai 30. elokuuta 2019

Tee se itse; pullojukka / DIY tutorial; ponytail palm plant 1:12

TEE SE ITSE; PULLOJUKKA 1:12 OHJE


Maalaa tavallinen kopiopaperi vihreän eri sävyillä molemmilta puolilta




Leikkaa liuska; 6 cm pituus ja korkeus 3 cm.



Leikkaa saksilla "lehdet", liuskoja ihan vieri viereen (ei haittaa jos tulee välistä irtolehtiä). 
Jätä kuitekin alareunasta noin 5 mm kääntämisen. 






Laita liimaa alareunaan ja aloita pyörittämään rullalle.






Käännä lehtiä alaspäin vaikka askartelutikun avulla. Itselläni on käytössä sukkapuikko. 



Tee valkoisesta massasta "pullo" eli viherkasvin runko. 
Pullon korkeus on noin 1,8 cm.

Tee massatyökalulla päähän koko ja ehosta pintaa vetämällä pystysuoria viivoja massaleikkurilla tai muulla terävällä massatyökalulla.



Paista 110 asteissa uunissa noin 15 min. 




Sillä aikaa kun varsi paistuu uunissa; tee kasville kukkaruukku tavallisesta valkoisesta askartelukartongista.

Alla on malli, mutta ruukkujen mallia löytyy myös netistä googlettamalla, esim printable flower pots templates jne.





Piirrä malli kartongille, leikkaa ja pyöristä se askartelutikun avulla. Liimaa yhteen. 
Liimaa ruukun yläosaan pieni kaistale. 
Alusen saa helposti vaikka kanamunakennon pohjasta tai vaikka massasta muotin avulla. Jos teet massasta, paista samalla kertaa varren kanssa. 






Kun varsi on jäähtynyt, maalaa harmaa-ruskea sekoituksella.
Maalaa ruukku haluamallasi värillä.




Laita tavallista massaa (ilmassa kuivuva massa on kätevä tähän) ruukkuun pohjalle ja tee kuoppa keskelle.


Liimaa varsi ruukkuun ja reunoille vaikka kuivattua jäkälää. Löysin mustaa jäkälää kirpputorilta ja käytän sitä melkeinpä aina näihin mun istutuksiin 😃






Liimaa varren päähän koloon lehtikäärö.



Taittele vielä lehtiä alaspäin.








Pullojukka on valmis nukkekotiin 😍😍

(C) Jaanan Nukkekoti 2019 / Jaana Hakola